Hämärä

2022

Video, 43 min 51 s

”Vielä ei ole yö eikä pimeää. Päivänvalon suora ja vaativa kirkkaus on vaimennut. Hämärässä ympärilläni on valon ja tunnelman ja olentojen jatkuva virtaava muutos. Jonkinlainen elävä hiljaisuus. Hämärässä on sijaa olemiselle ja luonnolleni: voi olla yhtä sekä toista. Levottomuus raukeaa ja sulan osaksi yöllistä massaa, jossa kaikki tuntuu olevan oikein, pakottamatta. Tässä ja nyt kaikki uupumus, kyvyttömyys ja väärinoleminen tuntuvat absurdeilta kokemuksilta.

Kun ajattelen liikaa, en osaa olla. Tämä työ on ollut yritystä luopua määrittelevän ja täyttä ymmärrystä tavoittelevan mielen painosta. Lakkaamattomasti nimesin sanoilla kaiken (vaikka kieli on kuitenkin lopulta niin häilyvää). Kuin kuvia tekisi. Päivänvalossa hahmot ovat voimakkaita, kärkeviä, sokaisevia ja polttavia, mutta näiden elollinen ja oleva kuitenkin alistuu ja kätkeytyy tältä valolta ja mieleltäni (tulisi nauttia siitä, ettei mitään voi sulkea otteeseensa).

Hämärässä aistin, näen enemmän ja miltei kuin kaiken näkyvän tuolle puolen... olen lukenut kuinka ”ääriviivojen kadotessa illan hämäryyteen, koetaan jonkin sellaisen läsnäolo, joka on yhtä aikaa läsnä ja poissa ja jota ei voida nimetä eikä kieltää”.

Tiedän ihmisiä, jotka tuntevat kuuluvansa hämärään ja jotka pitkän hiljaisuuden myötä ovat oppineet jälleen puhumaan ja rakastamaan kieltä - epävarmoja sanoja, lauseita ja kuvia.  Auki kuin kysymys tai runo.”

Liikkuvan kuvan teoksen jokainen otos on pitkäkestoinen tallenne auringonlaskun jälkeisistä hämärän hetkistä. Otoksia on kuvattu kymmeniä ja kymmeniä kuluneen vuoden aikana, tähän on valittu osa. Toiset paikoista ja näyistä ovat kulkemisen ja sattuman seurauksia, toiset haettuja ja haluttuja.

Teos on ollut esillä samannimisessä yksityisnäyttelyssä Oksasenkatu 11 - galleriassa, Helsingissä 5. - 28.8.2022.

-

Näyttämö

2022

Video, 8 min 45 sek

Kuvallinen tallenne suljettujen kulttuuritilojen hiljaisuudesta alkuvuonna 2022.

Millaiselta näyttävät ja tuntuvat teatterin näyttämö, yleisön parvet ja permannot tai lämpiö kun esitystä ja sen yleisöä ei ole? Teos ei ole kannanotto, vaan toteava tallenne poikkeuksellisesta ajasta ja sen eräästä ilmentymästä.

Teos on toteutettu yhteistyössä Helsingin Kaupunginteatterin kanssa ja Taiteen edistämiskeskuksen tuella.

Esitetty Rakkautta & Anarkiaa - festivaalin kotimaan kilpailussa syksyllä 2022.

-

Elollisuus ja Melankolia

2019

3-kanavainen video, 10 min 56 sek

Kirsti Simonsuuri kirjoitti Pohjoisessa Yökirjassaan vuonna 1981:

”…eksistentialistinen oivallus, että elämän todellisuus ei ole löydettävissä ihmisen aatteista, ei hänen ajatuksistaan, vaan hänen olemassaolostaan.”

Opettelen sitä, millaiset teot saavat tuntemaan elolliseksi. Tarkkailen ympäristöäni, teen havaintoja ja keskustelen tästä toisten ihmisten kanssa. Luen filosofiaa kirjojen sivuilta, sekä tarinoita ihmisen näköisistä koneista ja puisista pojista.

Elollisuuden mietiskely tuntuu vievän kauemmaksi tämän kokemisesta, joten on täytynyt keksiä sellainen itselle ominainen toimintatapa joka veisi lähemmäksi. Nämä henkilökuvat ovat jäänne tai tallenne, joka ilmentää tätä jatkuvaa yritystä. Olen harjoittanut huomioni siirtämistä ympäröivää todellisuutta ja sen olentoja sekä ilmiöitä kohti. Kameran, katseen ja näiden tapaamieni ihmisten avulla mietiskely ja analyysi on väistynyt ja elollisuus on saattanut tapahtua huomaamattani.

Kameran etsimen lävitse katsominen ja kuvien tallentaminen on kuitenkin ristiriitainen kokemus. Voin tuntea intiimin ja intensiivisen läheisyyden sekä ylitsepääsemättömän etäisyyden samanaikaisesti. Tunnen näiden kuvien ihmisistä jokaisen ja kohtaamisemme ovat olleet usein pysäyttäviä, mutten voi saavuttaa minkäänlaista täydellistä ja tyhjentävää ymmärrystä näistä henkilöistä, kuten en elollisuuden kokemuksestakaan. Jäljelle jää kysyvät teot ja jatkuva pyrkimys. Tämä työ on jatkuva prosessi jossa esiintyvien henkilöiden määrä tulee kasvamaan kohtaaminen kohtaamiselta jo tämän näyttelyn kuluessa.

Jälleen, Simonsuuri:

”Tiedän, että ihmisiä tutkiessaan ihminen tutkii itseään. Sartren kuva avaimenreiänkatsojasta, kuva, joka kiihotti minua joskus aivan nuorena, sopii jokaiseen, joka tutkii ihmistä. Ihminen ei voi, hän ei saa vetäytyä liiaksi pois.

Folkloristit, jotka lähestyvät samaa ongelmaa käytännöllisemmältä kannalta, puhuvat osallistuvasta tarkkailusta. Antropologian historia on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka tutkijasta on tullut tutkimansa kohde.”

Teos on ollut esillä yksityisnäyttelyssä Project Room - näyttelytilassa, Helsingissä 

13.12. - 29.12.2019.

-